Tänään olimme kolmen lapsen kanssa uimassa. Meitä oli viisi aikuista mutta silti jokaiselle riitti töitä. Lapset ovat niin hankalasti käsiteltäviä, kun jäsenet ei aina taivu sinne minne pitäisi tai ovat niin "lötköjä" ettei niitä saa ohjattua oikeaan lahkeeseen helposti. Samalla pitäisi vielä ehtiä hoitaa omakin riisuminen ja pukeminen, joten kaikki kädet olivat todellakin tarpeen. Mutta mikä riemu sitten syntyikään kun päästiin veteen! Jäsenet rentoutuivat pikkuhiljaa ja lasta oli helppo kannatella ja mitä iloa ja riemua elämä olikaan. Vedessä oli helppo harjoittaa fysioterapeutinkin lasta vahvistavia liikeitä. Opin myös monta pientä juttua, kuinka kannatella näitä aika vaikeastikin liikuntarajoitteisia lapsia.

Näillä lapsilla on paljon erilaisia terapioita: puhe- fysio- ja toimintaterapiaa on niin paljon, että työntekijöistä tuntuu, että voisiko niitä välillä hieman vähentääkin. Olen itsekin vähän sitä mieltä, että esim. toimintaterapiaa voisi ehkä hieman vähentää kun lapset ovat kuitenkin päiväkodissa osallistumassa monipuoliseen toimintaan. Tänään näin kahden lapsen fysioterapian saavutuksia. Sillä onkin tosi suuri merkitys varsinkin näille lapsille, joilla on vaikea liikuntavamma. Tässä päiväkodissa fysioterapeutti antoi myös hyvin vinkkejä mitä työntekijät voivat tehdä tukeakseen lapsen liikkumisen kehittymistä. Myös apuvälineisiin sai hyvää ohjausta.

Tämän päivän päällimmäinen tuntemus on, että kuinka voi tuntea itsensä niin avuttomaksi, vaikka on tehnyt töitä lasten kanssa yli 20 vuotta? Tämä työ jos mikä opettaa kärsivällisyyttä, haasteiden vastaanottamista ja jälleen kerran nöyryyttä. Jokainen päivä tuo jotakin niin uutta, että tuntuu että todella paljon jää oppimista vielä kolmen viikon jälkeenkin.