Viikko alkoi hieman onnettomissa merkeissä, kun flunssa pisti meikäläisen petipotilaaksi. No pari päivää lepoa ja sitten (tosin hieman puolikuntoisena) takaisin harjoitteluun. Tein lapsille pienen aistitarinan, jossa käytin käsinukkeja ja erilaisia materiaaleja apuna. Tarina oli rakennettu elementteihin, joita muutenkin oli käytössä ryhmässä ja lisäksi olin pohtinut melko tarkkaan millainen tarina voisi olla, että se tukisi myös lasten omia tavoitteita. Näille lapsille on tärkeää heidän huomion kiinnittämisensä jollakin tavalla. Rakensin tarinan Helmiina- käsinuken varaan. Helmiina on nukke, joka on värikäs ja jolla on suuri nokka ja suuret silmät. Tällä käsinukella pyrin tavoittamaan lapsen näkökenttää. Tiesin, että lapset pitivät kovasti lauluista ja siksi valitsin myös kuuloaistin herkistämiseksi yksinkertaisen Missä on Helmiina - laulun (löytyy vauvojen laulun aika-kirjasta). Tarina rakentui vehnänsiemenen matkasta pullaksi asti. Lapselle annettiin tuntoaisti kokemuksia jyvistä, hiekasta ja taikinasta. Tässä lyhyesti tarinan kulku, jokaisen laulun välissä kerrottiin tarinaa eteenpäin: Olipa kerran kana, nimeltä Helmiina: Missä on Helmiina laulu; 1) tässähän minä (Helmiinan esittely lapsille), Eräänä päivänä Helmiina oli nokkimassa jyviä 2) nokkimassa (jyvien tuntemus lapsille) Hän päätti kylvää jyvät maahan 3) kylvämässä (hiekan kuntemus lapsille) Sitten paistoi aurinko ja satoi vettä 4) aurinko-viittoma (näköaisti) ja sade-keppi (kuuloaisti) Vilja kasvoi, se leikattiin ja puitiin 5) kapulat (toiminta ja kuuloaisti) Vilja jauhettiin myllyssä 6) kahvimylly (liike ja kuuloaisti) Leivottiin pullaksi 7) leivonta (tunto ja makuaisti) Ja lopuksi tietysti syötiin. (tuntoaisti, makuaisti ja hajuaisti). 

Olin todella tyytyväinen tarinaan, sillä erityisesti yksi lapsista ihastui suunnattomasti Helmiina - kanaan. Hän oli mukana tarinassa paljon ja innostui kaikesta. Myös muiden lasten katse kiinnittyi Helmiinaan ja tavoite lapsien huomion kiinnittämisestä toteutui hyvin. Leipominen oli hauskaa, vaikka lapset lähinnä vain tunnustelivat taikinaa ja söivät sitä. (Osalla taisi myös limaa erittyä sen verran, että muutama "räkäpulla" piti laittaa roskiin...) Tunsin löytäneeni aika olennaiset asiat näiden lasten kanssa toimimisessa pedagogisesti: lapsen huomion kiinnittäminen ja erilaisten aistimusten stimulointi. Tarinaa kerromme uudelleen ensi viikolla ja silloin keskitymme kylvämiseen, sillä sitten alkaa oikea vehnän jyvien idättäminen pääsiäistä varten. Sitä paitsi on hauskaa nähdä, miten lapset innostuvat Helmiinan näkemisestä.

Jos ajattelee kokonaisuutena viikkoa, niin vaikka olin sairaana osan viikosta sain kuitenkin jäsennettyä ajatuksia taas jonkin teeman ympärille. Tämän viikon teema, joka nousi esiin on reflektointi. Tässä ryhmässä arviointia tapahtuu ihailtavan paljon. Työssä keskitytään olennaiseen ja lapsia sekä omaa toimintaa arvioidaan koko ajan. Tietysti lasten monivammaisuus aiheuttaa myös suuren tarpeen arvioinnille, mutta silti mielestäni ryhmän työntekijät paneutuvat asiaan poikkeuksellisen paljon. Olen edelleen sitä mieltä, että jokaisen lasten kanssa töitä tekevän tulisi joskus työuransa aikana tehdä töitä tämän tyyppisten lasten kanssa, sillä siinä oppii mielestäni enemmän kuin missään muualla lapsen havainnoimisesta, suunnittelusta ja arvioinnista tärkeitä asioita. Ja siitä kuinka pienistä palasista monet tärkeät lapsen taidot koostuvatkaan.