Loppuviikosta alkoi tuntua siltä, että ehkä osaa jotakin sentään tehdä. Päätin vaan tarttua toimeen ja alkaa pukemaan, riisumaan, syöttämään jne. jotakin lasta. Niinpä teinkin ja hyvä fiilis jäi. Ehdimme myös keskustella ohjaavan opettajan kanssa ja samalla suunnitella yhdessä tulevaa toimintaa. Hän kertoi, mitä asioita hän on eltona muuttanut tässä ryhmässä ja kuinka muutokset ovat selvästi vaikuttaneet lasten kehitykseen positiivisesti. Hän korosti, että vaikka lapset vaativat paljon yksilöllistä huomiota, on myös tärkeää järjestää toimintaa siten, että lapset toimivat aikuisen tukemana ryhmässä. Toimintaa pyritään järjestämään lapsille siten, että jokainen pystyy osallistumaan omien resurssiensa mukaan.

Apuvälineisiin tutustuminen on hieman hankalaa, koska niitä on niin paljon, että on turha rueta opettelemaan kaikkia. Jokaiselle lapselle on räätälöity omat apuvälineet ja niitä on yleisesti hyvin erilaisia. Jos joskus työskentelee monivammaisten lasten kanssa, joutuu varmasti joka tapauksessa tutustumaan uusiin apuvälineisiin. Joten en kanna kauhean suurta huolta siitä, kuinka ehdin perehtyä kaikkiin erilaisiin laitteisiin.

Pääsin mukaan seuraamaan yhden vanhemman kanssa käytävää keskustelua. Oli todella mielenkiintoista kuulla vanhemman näkemystä yhteistyöstä päivähoidon kanssa. Tuli jotenkin mieleen, että joissakin tapauksissa vanhemmat myös hieman "ratsastavat" vammaisen lapsen kustannuksella ja pyrkivät saamaan enemmän tukea kuin olisi välttämättä edes tarpeen. Toisaalta ymmärrän myös vanhenmpien jaksamisen olevan tiukoilla, koska eläminen vaikeasti vammaisen lapsen kanssa on eittämättä hyvin raskasta. Jo pelko lapsen menettämisestä on suuri ja koko ajan taustalla. Näillä lapsillahan useimmilla on paljon keskusteltu elvyttämiskielto. Se tarkoittaa sitä, että lääkäri päättää tapauskohtaisesti milloin lapsi elvytetään ja milloin ei. Käsittääkseni päiväkodin työntekijät  kuitenkin aloittavat elvytyksen, jos lapselle tulee sairaskohtaus. Vastuu on valtava ja vanhemmille soitetaan hyvin herkästi jos lapsi oireilee poikkeuksellisesti. Jo tämän viikon aikana oli nähtävissä miten vaikeaa on tulkita lapsen pahoinvointia, mistä se johtuu. Siinä vain täytyy toimia siten kuin parhaaksi katsoo.  

Kokonaisuutena voi sanoa, että ensimmäinen viikko antoi paljon ja jätti myös paljon ajatuksia,joita joutuu pohtimaan. Lapset tulivat herkästi myös uniin ja uusia asioita käsitteli varmasti myös alitajunnassa. Tärkeintä on kuitenkin tunne että näillä lapsilla on paljon annettavaa meille tavallisille ihmisille ja jokaisen olisi mielestäni syytä joskus tutustua vaikeasti vammaiseen lapseen nähdäkseen millainen aarre ja kultakimpale jokainen lapsi on. Ihmisen arvostus kyllä ainakin kasvaisi. Näin juuri ennen eduskuntavaaleja tämäkin teema on todella tärkeä. Jokaisella ihmisellä on oikeus ihmisarvoiseen elämään ja siihen pitäisi jokaisen kansanedustajan pyrkiä säätäessään lakeja ja asetuksia kansalaisten hyvinvoinnin lisäämiseksi. Tässä työssä ainakin näkee sen, että subjektiivinen päivähoitooikeus on yksi parhaista ihmisarvoa nostavista päätöksistä, mitä eduskunta on tehnyt.