Toiseksi viimeinen lähiopetusjakso ja samalla viimeinen tentti takana. Viimeinen harjoittelujakso on myöskin menossa, joten loppusuora on todellakin menossa. Pääsiäinen meni lopputyötä tehdessä ja viimeinen essee valmistui siinä samassa. HUH HUH! Kyllä huomaa, että alkaa pieni väsymys painaa, mutta mukavalta tuntuu, kun on saanut kuitenkin kaiken tehtyä. Tänään tuli viimeisen tentin tuloskin, joten siinäkään ei ole enää jännitettävää kun läpi meni.

Ajatukset tämän viimeisen harjoittelun ensimmäisellä viikolla on hieman ristiriitaiset. Ohjaaja on todella pitkän linjan elto ja hänellä on todella varma ote työstään. Hänellä on vahva kokemus ja hän tuntuu tietävän erittäin paljon. Olen hänen kanssaan samaa mieltä monesta asiasta ja erityisesti toiminnan struktuuri toimii mainiosti. Mutta: hänen tiukkuutensa lapsia kohtaan on mielestäni liian voimakasta. Ymmärrän, että erityislapset vaativat tiukkaa otetta, mutta mielestäni hän on liian tiukka. Esimerkiksi ruoan maistamisen suhteen lapset ovat aika tiukoilla. Myös kaikenlainen kovaäänisempi puhe on täysin kiellettyä.