Tässä harjoittelussa on korostunut kahtiajakoisuus. Toisaalta jatkuvan arvioinnin periaate suhteessa lapsiin ja toisaalta tiukka struktuuri. Edelleen arvostan jatkuvan arvioinnin tarpeellisuutta ja koen, että siinä yleisesti ottaen on paljon petrattavaa. Myös hyvän struktuurin luominen on mielestäni tärkeää, mutta siinä pitää huomioida myös lasten kuunteleminen. Olen edelleen sitä mieltä, että pieni höllennys lasten kanssa voisi toimia, sillä tässä harjoittelupaikassa tuntuu tiukka kuri olevan struktuurin olennaisimpia elementtejä. Välillä tulee olo, että lapset ovat kuin robotteja, joiden sallitaan puhua vain silloin kun aikuiset antavat siihen luvan ja silloinkin hillitysti ja turhia löpisemättä. Kyseessä on kuitenkin kielihäiriöisten ryhmä.

Tavoitteenani tälle harjoittelulle oli valmistella draamallinen kokonaisuus, jossa otetaan huomioon motoriikka ja kielelliset osa-alueet. Tutustuin lapsiin sekä havainnoimalla että tutustumalla heidän opetussuunnitelmiinsa. Näiden havaintojen pohjalta totesin, että lapset tarvitsevat tukea kehonhallinnassa (esim. tasapainossa) ja lisäksi kielellisellä alueella puheen lisäksi myös ymmärtämisen puolella oli vaikeuksia. Valmistelin draamallisen kokonaisuuden, jossa otin huomioon näitä eri vaikeuksia.

Kokonaisuus käsittää kolme osiota kolmelle eri päivälle. Pohjana on itse kirjoittamani tarina pienestä tipusta, jolla on tärkeä tehtävä auttaa kevään heräämisessä. Ensimmäinen kokonaisuus sisältää lasten tanssin aineksia, jossa kiinnitetään huomiota erityisesti kehonhallintaan. Siinä lähdetään liikkeelle pienestä munasta, josta pikku hiljaa kuoriutuu pieni tipu. Liikkeessä eriytetään eri kehonosia ja harjoitetaan tasapainoa sekä liikkeen avulla ilmaisua. Toteutin kokonaisuuden jumppasalissa puolella ryhmällä kerrallaan.

Toteutus toimi hyvin, sillä olin yllättynyt kuinka hyvin eläytyivät erityisesti ne lapset, joilla on kielellisessä tuottamisessa vaikeuksia. He nauttivat liikkeen tuomasta ilmaisuvoimasta ja näki että se oli heille oivallinen tapa ilmaista itseään. Vaikka heillä oli vaikeuksia kehonhallinnassa, näki, että se ei heitä estänyt niin paljon ilmaisemaan itseään kuin puhuminen. Olin hyvin tyytyväinen, sillä halusin hakea tällä menetelmällä niitä keinoja millä lapsi voisi kokea tyydytystä omasta ilmaisustaan, kun puhe on vajavaista.

Toinen osio oli enemmän draamaa sisältävä kokonaisuus. Siinä haettiin enemmän sekä kehon että ilmaisun yhdistämistä myös puheeseen. Aluksi lähdettiin liikkeelle pelkästä kehollisesta ilmaisusta ja siinä lapset selvästi nauttivatkin. Tehtiin erilaisia "sekuntipatsaita". Sitten mentiin ryhmiin, joissa tavoitteena oli myös yhteistoiminnallisuuden kehittäminen. Lapsilla oli vaikeuksia sopia yhteisistä toimintatavoista, mutta oli hyvä ottaa harjoitus, jossa jokainen joutui laittamaan itseään jollakin tavalla likoon. Loppujen lopuksi syntyi neljä pientä näytelmää, jossa jokaisella lapsella oli rooli ja vuorosanoja. Ja kaikki esiintyivät ja olivat iloisia uskalluksestaan.

Nämä kaksi osiota ovat takana ja edessä on huomenna vielä viimeinen osio, jossa on tarkoitus saattaa tarina loppuun ja käyttää maalaamista viimeisenä ilmaisun keinona. On mielenkiintoista nähdä mitä siinä tulee esiin. Olen voimakkaasti sitä mieltä, että taidekasvatuksen kautta voidaan tukea lapsia, olipa heillä millaisia vaikeuksia tahansa. Mielestäni aikaisemmista opinnoistani taidekasvatuksen saralla on ollut todella paljon hyötyä ja tulee olemaankin myös erityisopetuksen puolella. On hyvä tiedostaa lapsen vaikeudet ja käyttää taidekasvatusta sovellettuna erilaisiin erityiskasvatuksen menetelmiin yhdessä lapsen tukemiseksi.

Vielä on pari päivää harjoittelua jäljellä ja sitten alkaa tämä erikoistumisen kokonaisuus olla takana. Aion vielä kirjoittaa viimeiset tunnelmat ensi viikolla ja sitten on aika päättää tämä opiskelun aikainen blogi.